2. Onnenhetkiä

Heipähei taas! Siitä on kulunut ihan liian pitkä aika, kun viimeksi postasin D: Se johtuu siitä, että olin tämän osan kirjoittamisen kanssa pahasti jumissa, eikä ollut oikein innostusta. Mutta nyt on osa valmiina! :)

Huom. Vaihdoin simien puheen kirjakielelle, koska puhekielenä rupes kuulostaan ihan hirveen tönköltä. Ekaa osaa en kuitenkaan muuta. Nyt lukemaan! -->

--------------------------------------------------------------------------------------------

***

Kellertävä olento katseli pyörtynyttä Cindyä ja odotti hänen heräävän. Hän oli raahannut naisen sängylle makaamaan. Olento tunsi suurta haikeutta katsellessaan naista.

Silloin Cindy heräsi. Hän katsoi epäuskoisena edessään leijuvaa olentoa. Tuo olento oli täsmälleen hänen näköisensä. Tämän täytyi olla pahaa unta. Cindy yritti nipistää itseään hereille, mutta se ei auttanut.

Hän käveli olennon taakse ja tuijotti sitä ihmeissään. "Kuka sinä olet? Anteeksi, siis mikä sinä olet? Ja mitä teet minun talossani tähän aikaan yöstä?" Cindy kivahti kärttyisästi hieman pelkoa äänessään. "Pitääkö minun kutsua poliisit kotirauhan rikkomisesta?" hän jatkoi.

"Rauhoitu, tyttäreni. En tahdo sinulle pahaa", olento sanoi rauhallisella äänellä kääntyessään ympäri. "Siis... Mitä sinä sanoit...? Tyttäresi? Ei, et sinä ole äitini!" Cindy sanoi epävarmasti. "Voi, kyllä minä olen. Katso minua, olet täysin kopio minusta", olento vastasi tyynesti. Cindy tuijotti äitiään ja hänen hohtavia kasvojaan. "Mutta... Sinä et ole ihminen", Cindy mutisi. "En tietenkään ole! Etkä ole sinäkään. Tiedätkö, tulin kertomaan sinulle mikä sinä oikeasti olet", olento kertoi.

"Minä olen päivänsäde. Olen Auringon tytär. Sinä olet myös päivänsäde, et vain niin vahvasti kuin minä. Sinä et voi tulla minun maailmaani", säde kertoi. Cindyn ilme vaihtui epäuskoisesta kauhunsekaiseen. "Päivänsäde? Auringon säteilyä? Minä?" Cindy kyseli hermostuneesti. "Kyllä, mutta et Auringon säteilyä. Se on vain ihmisten keksimä selitys", säde jatkoi. "Minun velvollisuuteni on nyt kertoa sinulle tarinani, joka on myös sinun tarinasi", hän puhui.

"Kerran, kauan sitten, sisareni päivänsäteet jättivät minut jälkeensä. Minä muunnuin ihmismuotoon ja jäin jumiin tänne maapallolle. Eksyin metsään, mutta siellä minua vastaan tuli menninkäinen, isäsi. Me rakastuimme ensi silmäyksellä, ja hän tarjosi minulle yösijaa luolastaan. Jäin yöksi, mutta kävi niin, että tulin raskaaksi ihmismuodossa. En päässytkään maailmaani takaisin aamulla. Meni pari päivää, ja synnytin sinut ja veljesi. Minä en voinut enää jäädä maapallolle, joten minun täytyi jättää teidät isällesi. Kun palasin takaisin maailmaani, Aurinko langetti sinuun kirouksen rangaistukseksi minulle. Sinun on saatava lapsi, jolla on minun geenini. Hänen on taas saatava lapsi, jolla on geenini. Tämä jatkuu 10. sukupolveen asti. Merkkinä geeneistäni toimii hiustenvärisi. Sinun on valittava lapsistasi perijä, jonka täytyy jatkaa sukua. Kun 10. sukupolven perijä kasvaa täysi-ikäiseksi, pääsee hän takaisin maailmaani. Maailmani on ajaton paikka, paljon parempi kuin maapallo. Siellä ei kenelläkään ole huolia tai murheita. Jos teet niin kuin pyydän, minun ei tarvitse enää kärsiä. Kärsin joka sekunti, koska osa minua on sinussa. Kun viimeinen perijä pääsee maailmaani, minun, sinun eikä kenenkään enää tarvitse kärsiä, joten pyydän sinua tekemään tämän. Sinä et saa kertoa tästä kenellekkään, ainoastaan perijälle ja puolisollesi. Tiedän, että tämä muuttaa elämäsi, mutta toivon, että ymmärrät", säde kertoi.

Cindy tuijotti järkyttyneenä äitiään. "Siis, minun täytyy saada lapsi, jolla on samanväriset hiukset kuin minulla, enkä saa kertoa tästä muille? Muuten joudun kärsimään, niinkö?" hän sopersi. "Ymmärsit oikein. Uskotko sinä minua?" säde kysyi. "Tämä tuntuu ihan unelta, mutta silti kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen. Mutta miten voit todistaa, että todella olen päivänsäde?" Cindy vastasi. "Hiuksesi ovat kultaiset. Olet täysi kopio minusta. Tahdot kaikille hyvää, etkö? Tunnet joskus palavaa halua päästä koskettamaan Aurinkoa. Rakastat kesää ja Auringon lämpöä", säde selitti. "Tuo on kyllä totta... Mutta tässä tiedossa on paljon sulateltavaa", Cindy sanoi.

Säde halasi tytärtään. "Älä huoli, kaikki muuttuu ajan kanssa ihan luonnolliseksi, kun todella tajuat, mikä olet. Minun aikani täällä on lopussa, minun täytyy palata omaan maailmaani. Rakastan sinua, tyttäreni, ja toivon sinulle hyvää elämää", säde sanoi. "Kiitos... äiti, ehkä me tapaamme vielä", Cindy vastasi ja tunsi haikeuden sisällään. "Näkemiin, tyttäreni, muista mitä kerroin", säde sanoi hymyillen. Kirkas valo täytti huoneen, jonka jälkeen päivänsäde oli poissa.

Cindy rojahti sängylleen ajatusten pyöriessä hänen päässään. Miten hän voisi enää elää normaalisti, kun tiesi kuuluvansa toiseen maailmaan, olevansa aivan muuta kuin luuli? Miten hän voisi enää olla muiden ihmisten kanssa, kun ei saanut kertoa kenellekkään? Sinä yönä Cindy ei enää saanut unta.

***

Oli kulunut pari viikkoa yöllisestä keskustelusta. Nuo pari viikkoa Cindy oli keskittynyt täysin töihin ja työasioihin. Tuona aikana hän oli myös miettinyt todella paljon äitinsä sanoja ja edes jotenkin sisäistänyt ne tiedot. Ruokaa laittaessaan Cindy uppoutui täysin omiin oloihinsa.

Cindy myös tutkaili tähtiä ahkerasti teleskoopillaan, koska hän tiesi sen parantavan logiikan taitojaan, joita hän tarvitsi lääkärinurallaan.

Eräänä iltana töiden jälkeen Cindy tajusi, ettei ollut pitänyt mitään yhteyttä Lindaan pariin viikkoon. Olihan Linda sentään hänen hyvä ystävänsä! Hän päätti soittaa Lindalle ja kuuntelikin hieman epävarmana puhelimen tuuttausta. Lopulta Lindan pirteä ääni vastasi puhelimeen, ja Cindy huokaisi helpotuksesta.

"Anteeksi Linda, olen ollut hirveä ystävä, kun en ole pitänyt sinuun mitään yhteyttä! Minä olen keskittynyt vain töihin ja unohtanut sinut kokonaan!" Cindy selitti. "Hei ei se mitään, kyllä minä ymmärrän. Joskus pitää keskittyä töihin!" Linda vastasi. "Mitä sinulle muuten kuuluu?" Linda jatkoi. "Ihan hyvää, kai. Entä sinulle?" Cindy sanoi. Pian naiset jo juttelivat ja nauroivat niin kuin ennenkin.

Cindy oli saanut pomoltaan kirjan, jonka nimi oli "Elämän lahja". Se kertoi paljon lääkärintyöstä. Persephone lupasi harkita Cindylle ylennystä, jos hän lukisi kirjan. Cindy lukikin sitä melkein joka ilta, koska kirja oli oikeasti todella mielenkiintoinen.

Oli laiskottelupäivän aamu, ja Cindy mietti syödessään, mitä hän tekisi tänä päivänä. Yhtäkkiä hänen mieleensä putkahti uimarannan komistus, Teodor, joka oli antanut Cindylle puhelinnumeronsa. Muistaisikohan tuo enää häntä?

Cindy siivosi aamiaisensa ja kaivoi kännykkänsä ja Teodorin antaman lappusen esille. Hän epäröi hetken, mutta näpytteli sitten Teodorin numeron ja soitti. Hetken päästä Teodor vastasi.

"Hei Teodor! Täällä Cindy, se nainen rannalta. Muistatko minua?" Cindy kysyi. "Hei vain Cindy! Tottakai minä muistan! Miten voisin unohtaa niin kauniin simin?" Teodor vastasi flirttailevalla äänellä. "Ai, kiva, siis kiitos...", Cindy änkytti punastuen. "Minä vain ajattelin, että nyt kun on laiskottelupäivä, niin mitä jos tulisit kanssani kesäriehaan?" Cindy kysyi. "Oi, kuulostaa kivalta! Nähdäänkö nyt heti siellä?" Teodor sanoi. "Joo, minä tulen heti!" Cindy huikkasi ja sulki puhelimen. Perhoset lentelivät hänen vatsassaan.

Cindy odotteli riehassa hetken Teodoria, kunnes tuo ilmestyi paikalle. Hän oli pakahtua Teodorin ihanaan hymyyn... "No hei Cindy! Mitä kuuluu?" Teodor kysyi palauttaen Cindyn takaisin maan pinnalle. "Hyvää, on todella kaunis ilma. Entä sinulle?" Cindy kysyi. "Hyvää minullekin, varsinkin nyt, kun on hyvää seuraa", Teodor vastasi virnistäen.

Noilla kahdella synkkasi hyvin, ja pian he juttelivatkin jo kaikesta maan ja taivaan välillä. He ehtivät puhua noin tunnin, kunnes Teodorin oli lähdettävä töihin. Cindy jäi haikeana katselemaan Teodorin perään. Voi kuinka hän olikaan ihastunut!

Kun Teodor oli mennyt, Cindy keksi kutsua Lindan kesäriehaan. Naiset juttelivatkin iloisesti pitkään. Hetken päästä he huomasivat, että riehassa oli hodarinsyöntikisa, johon he päättivät osallistua.

"Häviäjä antaa sitten voittajalle 5 lipuketta!" Linda julisti. "No hyvä on. Oletko jo valmis häviämään?" Cindy kysyi virnistäen. "Hah, minun mahani on pohjaton!" Linda puolestaan väitti. Lopulta Linda voitti kilpailun, mikä jäi hieman harmittamaan Cindyä.

Cindylle tuli hodareista niin paha olo, ettei hän voinut pidätellä oksennusta. Cindy muisti äkkiä, ettei hän voinut syödä yhtään liikaa, tai oksennus tulisi. Linda nauroi makeasti Cindylle, kun hän kyykistyi keskelle puistoa.

Cindyn ehdotuksesta naiset kävivät vaihtamassa vaatteensa ja menivät pelaamaan jalkapalloa. He päättivät ottaa rankkarikisan, koska Cindy halusi saada lipukkeensa takaisin. Nauraen he potkivat palloa vuorotellen maaliin.

Cindy voitti kisan ja sai Lindalta lipukkeensa takaisin. "Jes! Minä voitin!" Cindy kiljui kikattaen kuin pieni lapsi. "Mutta nyt me olemme tasoissa", Linda huomautti naurahtaen Cindyn tuuletuksille. "No niin, mutta mitä jos kokeiltaisiin rullaluistelua? Sieltä saa kuulemma rullaluistimetkin lainaan", Cindy ehdotti. "Joo, mutta minä en ole kyllä yhtään hyvä siinä..." Linda mutisi. "Hei, en minäkään!" Cindy huikkasi naurahtaen.

Naiset juoksivat luisteluareenalle ja vetivät rullaluistimet jalkaansa. Kumpikaan ei meinannut pysyä pystyssä, kun he yrittivät kokeilla luistelua. He päättivätkin ensin yrittää yhdessä, joka sujui jo paljon paremmin.

Hetken päästä naiset jo luistelivat hienosti itsekseen pieniä horjahduksia lukuunottamatta. Heillä oli todella hauskaa yhdessä. Cindyä kumminkin vaivasi hieman outo tunne, ihan kuin joku tuijottaisi heitä. Cindy katseli ympäriinsä, kunnes huomasi jonkun naisen etäämpänä. Hän ei kuitenkaan viitsinyt välittää tuntemattomasta naisesta, koska olisi turhaa pilata päivä murehtimalla tuollaisia. Ehkä nainen oli vain yksinäinen.

Lindan täytyi lähteä, ja Cindy päätti myös suunnata kotiin. Hänellä oli ollut mahtava päivä. Ensin juttelua Teodorin kanssa, ja sitten koko loppupäivä Lindan kanssa. Kaiken lisäksi oli ollut ihana ilma. Cindy kömpi onnellisena ja väsyneenä sänkyynsä ja nukahti melkein heti.

Kesän viimeisinä päivinä Cindy ja Teodor tapasivat joka päivä. Puistosta oli tullut heille vakiopaikka nähdä. Auringon paistaessa he juttelivat milloin mistäkin. Cindy oli saanut myös tavata Teodorin tyttären, Palmira Medinan.

Vaikka Palmira ei ollut Cindyn oma lapsi, tunsi Cindy silti syvää rakkautta tuota pientä simiä kohtaan. Cindy pitikin hyvin paljon lapsista. Palmira kikatteli iloisesti Cindyn kutittaessa.

Teodor ja Cindy olivat lähentyneet sen verran, että he jo halailivat ja heittivät pientä flirttiä kehiin. Cindy tunsi sisällään, että hänen ihastuksensa ei olisi yksipuolista...

Puistossa Cindylle oli tullut juttelemaan myös Valerie Vidal, jolla oli kaksi Cindyn ikäistä poikaa, Sean ja Joel. He vaihtoivat pari sanaa, ja Cindy lupasi tulla juttelemaan naiselle, jos he törmäisivät joskus. Ja olihan aina mukava tuntea enemmän simejä!

Syksyn kunniaksi Cindy päätti hieman uudistaa tyyliään. Hän pysyi kuitenkin vaalensinisessä, koska se oli hänen lempivärinsä.

Teodor oli kutsunut Cindyn käymään kotiinsa. Pihalla hän tapasi Palmiran, joka oli varttunut lapseksi. He juttelivat hetken, kunnes Cindy muisti, että oli tullut tapaamaan Teodoria, eikä tämän tytärtä. Hän katseli Teodorin taloa, joka upea ja varmasti kallis. Teodorin täytyi olla aika rikas. Mutta ei Cindy silti ollut Teodorin rahojen perässä.

Cindy löysi Teodorin yläkerran olohuoneesta. Mies kaappasikin Cindyn heti lämpimään halaukseen. "Oli ikävä", Teodor kuiskasi halauksen lomasta. "Niin minullakin", Cindy vastasi. He juttelivat taas kerran kaikesta maan ja taivaan välillä, ja Cindystä tuntui, että hän oli löytänyt unelmiensa miehen.

Yhtäkkiä Cindyn mieleen putkahti ajatus. "Kuule Teodor, saanko tehdä yhden jutun?" Cindy kysyi virnistäen. "Mmm, riippuu, mikä se on", Teodor naurahti. "Mutta saat", hän lisäsi.

Cindy katsahti ensin ujosti maahan, kunnes painautui lähemmäs Teodoria ja painoi huulensa miehen lämpimille huulille.

-----------------------------------------------------------

Siinä oli tämä osa! Mitäs tykkäsitte? ;) Osassa oli kuvia 36 ja suurinpiirtein tuollainen tulee olemaan pituus jatkossakin. Omasta mielestä tää osa tuntui vähän tönköltä ja tylsältä, mutta ehkä oon vaan liian kriittinen itelleni... Mitä piditte alun kohtauksesta? Miten Cindy pääsee yli äitinsä kertomuksesta? Millaisilta Teodor ja Palmira vaikuttavat? Kuka oli tuijottava nainen ja tullaanko häntä näkemään vielä? Miten Teodor suhtautuu Cindyn suudelmaan? Olisi kiva, jos vastaisitte edes joihinkin noista. :) Sori, parissa kuvassa Cindyn kännykkä bugittaa... :D

1. Auringon kaupunki

***

Taksi ajoi pitkin hiekkaista rantatietä kauniiden talojen ja meren vierellä. Vesi loisti turkoosina, ja aurinko porotti kuumasti kirkkaalta taivaalta.

Isla Paradiso. Siellä hän, Cindy Sunler, oli vihdoin. Unelmiensa kaupungissa, josta oli lapsena haaveillut. Se oli aivan toista kuin Moonlight Falls, utuinen pikkukylä keskellä ei mitään täynnä omituisia olentoja. Siellä hän oli kasvanut, mutta sinne hän ei enää palaisi. Hän ei kuulunut joukkoon, koska oli normaali. Hänen isänsä ja veljensäkin olivat kummajaisia. Menninkäisiä.

Cindyn varhaisin muisto oli se, kun isä itki. Hän oli vasta taapero silloin. Se oli ainoa kerta, kun hän näki isässään muutakin kuin vihaa, ahdistusta ja pelkoa. Äidistään hän ei tiennyt mitään. Isä kasvatti hänet ja veljen luolassa, suuressa metsässä, vailla mitään tietoa ulkomaailmasta. Cindy luuli olevansa menninkäinen kuten toisetkin.

Mutta lapseksi kasvettuaan Cindy kysyi, miksi hänen ihonsa ja hiuksensa olivat eri väriset kuin toisilla. Isä suuttui siitä suunnattomasti ja huusi hänelle täyttä kurkkua, ettei hän ole menninkäinen vaan ihminen. Cindy kun muistutti menninkäisraukkaa niin paljon entisestä rakkaudestaan, joka oli kuihtunut jo ajat sitten pois.

Silloin isä ja veli olivat juosseet kauas pois, jättäen Cindyn yksin sateeseen itkemään. Hänen ei kannattaisi juosta heidän perään, niinpä hän lähti pinkomaan vastakkaiseen suuntaan toiveena löytää muita kaltaisiaan.

Aamun jo valjetessa hän vihdoin näki jonkun kummallisen hökötyksen, se olisi kai ihmistalo. Cindy koputti oveen, ja pian hänelle tultiin avaamaan ovi. Hän kertoi koko kummallisen tarinansa, ja talon asukkaat, rikollisjengi, ottivat hänet huostaansa.

Vuodet vierivät nopeaan tahtiin, ja Cindy opetettiin ihmisten tavoille. Hän menestyi hyvin koulussa, mutta hänellä ei ollut ystäviä. Cindystä paljastui oikea nero, kun hänen lempiaineensa olivat matikka, fysiikka ja biologia. Yleensä hän vietti päivänsä yksin läksyjä tehden tai häntä muutaman vuotta vanhemman Malcomin kanssa. Ajan myöten hän ihastui tuohon kapinoivaan poikaan.

Cindy toivoi, että kasvaisi pian täysi-ikäiseksi, koska silloin hän voisi vihdoin saada Malcomin omakseen. Vain kuukautta ennen 18-vuotis syntymäpäiväänsä Malcom esitteli Cindylle uuden tyttöystävänsä. Cindyn sydän hajosi pieniksi palasiksi. Eihän Malcom ollut tiennyt tuon kiltin teinitytön tunteista.

Särkynyttä sydäntään hän ei voisi täällä korjata. Täällä oli liikaa pahoja kummajaisia. Hän halusi tavallisten, normaalien ihmisten joukkoon. Jonnekkin, missä olisi ystävällisiä ihmisiä ja kuuma aurinko.

"Öh, anteeksi neiti, onko kaikki hyvin?" taksikuski tokaisi keskeyttäen Cindyn ajatukset. "Ai sori, muistelin vaan menneitä", Cindy vastasi kiiruusti pyyhkäistessään äkkiä levinneet meikkinsä pois. "Taidat olla uusi täällä, vai?" kuski jatkoi jutusteluaan. "Joo, eka päivä täällä, muutin Moonlight Fallsista tänne", Cindy tuhahti. "Jaa'a, olenkin kuullut siitä. Eikös siellä asu hieman omituista porukkaa? Ei sinänsä, että haluaisin udella..."

"Totta, ja siellä on aina sumuista ja pimeää. Pimeys ahdistaa minua. Sen sijaan rakastan aurinkoa ja valoa", Cindy sanoi huokaisten, "täällä kai paistaa aina aurinko?" "Kesällä melkein aina, syksyllä ja keväällä on aika sateista. Talvella on kuitenkin valoisaa" kuski jatkoi. "No hyvä", Cindy vastasi.
"No niin, nyt ollaan perillä. Hyvää elämää vain sinullekin! Toivottavasti viihdyt täällä", kuski huikkasi hymyillen, kun he saapuivat Cindyn uuden talon pihaan.

"Ai, kiitos, nähdään joskus!" Cindy totesi astuessaan ulos taksista. Hän sujautti simoleonit kuskille ja lähti astelemaan kohti uutta kotiaan. Hän oli viimeisillä varoillaan saanut ostettua suuren tontin, jossa oli pieni talo, tai mikälie mökki.

Siinä se nyt oli. Ikkunaton pieni hökkeli. No, ainakin hänellä oli katto pään päällään. Olisihan voinut käydä niinkin, etteivät hänen varansa olisi riittäneet kuin makuupussiin. Merenrannalta avautui kuitenkin ihana maisema. Cindy halusi ihanan perheen ja kauniin ison talon, jota hänellä ei koskaan ollut ollut. Tälle tontille hän kuitenkin voisi sellaisen joskus rakentaa, kun rahavarat vähän kasvaisivat.

Cindy kipaisi vain nopeasti sisällä talossa, koska hän halusi lähteä tutkimaan kaupunkia. Siellä oli pieni keittiö, vessa, ruokapyötä, sänky, piano ja stereot. Lisäksi pihalla oli kaukoputki. Hänen mielestään talo kaipasi kunnon sisustusta, mutta siihen hänellä ei nyt ollut varaa.

Rahaa tarvittiin nopeasti, joten Cindy päätti lähteä hakemaan töitä paikallisesta sairaalasta. Lääkärin ammatissa varmasti auttaisivat hänen matematiikan, fysiikan ja biologian taitonsa. Hän halusi myös auttaa muita ihmisiä, hyvä kun luonteeltaan oli. Noin tunnin päästä Cindy asteli tyytyväisenä ulos sairaalan ovista. Sairaalan johtaja eli Cindyn uusi pomo Persephone Han oli vakuuttunut hänen halustaan auttaa muita, joten Cindy palkattiin elintenluovuttajaksi.

Seuraavaksi Cindy päätti lähteä tutkimaan Isla Paradison keskustaa. Hän suuntasi ensimmäisenä puistoon, koska sieltä saattaisi löytyä mukavia ihmisiä. "Onpas täällä kaunista", hän henkäisi katsellessaan värikästä keskustaa. Cindy näki jonkun naisen opettavan lapselleen kävelyä, ja päätti mennä juttelemaan hänelle.

"Hei! Oon Cindy Sunler ja muutin just tänne asumaan. Ajattelin, että ois kivaa tutustua ja olla ystäviä", hän rupatteli. Cindyn pettymykseksi nainen nyrpisti nenäänsä ja sanoi: "Huomaan, että oot uus täällä. Miten et muka mua tunne?! Oon ihan tiedoks vaan Carolina Ichtaca ja oon kuules aika kuuluisa täällä. Mä en tommosille törkeille pikkulikoillle rupee puhumaan!"

"Ja kukahan tässä oli törkee", Cindy mumisi. Hänen takanaan seisonut mies tuli kuitenkin juttelemaan. "Olet siis Cindy. Minä olen Olin Ojeda", hän sanoi hymyillen. "Hei, herra Ojeda", Cindy vastasi hymyyn ja kätteli miestä. "Sano Olin vaan. Hei, ei kannata välittää julkkiksista, heillä nousee tuo kuuluisuus päähän", Olin sanoi Carolinan puristellessa käsiään nyrkkiin heidän takanaan. "Niin, kiitos", Cindy totesi, "tiedätkö missä täällä olisi enemmän porukkaa? Täällä puistossa on aika hiljaista", Cindy kysyi. "Kannattaa käydä kuntosalilla tai rannalla, siellä on yleensä sinun ikäisiäsi, ja La Costa Verde-hotelli on aika suosittu", Olin vastasi.

"Okei, kiitos vielä, ja hei hei!" Cindy huikkasi Olinille ja lähti kävelemään kohti kuntosalia. "Eipä mitään, nähdään joskus, oli kiva auttaa!" hän huudahti.

"Aika hieno kuntosali", Cindy totesi astuessaan sisään. Pettymyksekseen Cindy huomasi, että siellä oli vain yksi ikäisensä mies, joka oli kyllä aika hyvännäköinen.

Matteo Torrekseksi esittäytynyt mies osoittautuikin hyvin mukavaksi, ja Cindy jäi hetkeksi juttelemaan hänen kanssaan. Hetken rupattelun jälkeen Cindy kysyi pokkana Matteolta, oliko tämä sinkku. Matteo kertoi olevansa sinkku, mutta hetken mietittyään Cindy ei nähnyt miehessä mitään muuta kuin ystävyyttä. He vaihtoivat kuitenkin puhelinnumeroitaan, ja Matteo lupasi soittaa Cindylle joskus.

Sen jälkeen Cindy suuntasi La Costa Verdeen, ja espanjaa lukeneena tiesi sen tarkoittavan "vihreää rannikkoa". Siltä hotelli kyllä näyttikin, se oli hyvin kaunis. Hänen oli pakko käväistä vessassa, ja siellä hän tapasikin itseään vanhemman naisen, joka kertoi olevansa Linda Scott.

Ikäerostaan huolimatta he tulivat hyvin toimeen, ja Cindy vuodattikin omaa tarinaansa hänelle. Linda kuuntelikin hyvin kiinnostuneena, kunnes tuli hänen vuoronsa kertoa tarinansa. "Siis mä en voi ymmärtää miten mun mies, Tariq, jaksaa seilata ympäri meriä! Mä oon niin kyllästynyt pyyhkimään pölyä sen taloveneen kannelta. Ja sitten se sen tytär Chandell, jolle mun pitäs olla äitipuoli, se on karmee kakara! Mut voinko mä luottaa suhun?" Linda vuodatti ja kysyi. "Tottakai!" Cindy huudahti. "No, mulla ja Rubisel Ichtacalla oli juttua yhesti ja nyt mä pelkään, että oon raskaana sille!" Linda kuiskasi. "No oho, aikamoinen pommi Tariqille, jos se saa tietää!" Cindy hämmästeli. "Mä luulen, et meille tulis muutenki ero kohta..." Linda tokaisi haikeasti. "Voi sua, mut kyllä sä selviät, oothan vahva nainen!"

He juttelivat vielä kaikesta maan ja taivaan välillä ja nauroivatkin yhdessä, kunnes karmiva näläntunne palautti Cindyn maan pinnalle. "Oho, kello on noin paljon, mun pitää mennä kotiin. Mutta jos mä soitan sulle huomenna töitten jälkeen, mennään vaikka rannalle?" hän kysyi. "Okei, kuulostaa tosi kivalta! Hei kiitti, oli kiva jutella", Linda kiitti. "No kiitos sulle, mut mun täytyy nyt mennä. Heippa!" Cindy sanoi.

***

Kotona Cindy rupesi heti valmistamaan lempiruokaansa, Syksyn salaattia. Eihän tämä talo hänen mielestään niin kamala ollut, ihan kiva oikeastaan. Kesken mietteitään hän kuitenkin leikkasi pikku haavan sormeensa, koska ei ollut vielä mikään paras kokki. "Alku aina hankalaa, vai miten se meni", hän naurahti.

"Nam, tästä tuli hyvää!" Cindy huudahti ja taputti itselleen. Samalla hän mietti, millainen seuraava päivä töissä mahtaisi olla. Cindyä rupesi yhtäkkiä jännittämään kamalasti. Mitä jos hän mokaisi jotain ja joku vaikka kuolisi? "Onneksi muut varmaan auttavat", hän huokaisi.

Ruuan jälkeen hän pesi hampaansa sun muuta ja kömpi petiinsä. Se ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta vetaistuaan peiton päälleen Cindy nukahti melkein heti.

Aamulla herätessään Cindy tunsi olonsa virkeäksi, mutta jännittyneeksi. Ensimmäisenä työpäivänä piti näyttää hyvältä, joten hän suuntasi heti suihkuun. Lämmin vesi myös rentoutti häntä hiukan.

Suihkun jälkeen hän laittautui ja puki eilen saamansa työvaatteet päälleen. Cindy ei erityisemmin pitänyt violetista, mutta jos se kuului sairaalan vaatimuksiin, ihan sama. Hiuksetkin hänen piti laittaa tietyn lailla, jotta voisi näyttää kuuluvansa sairaalan henkilökuntaan.

Cindy ehti juuri ja juuri vetää murot naamaansa, ennen kuin kuuli kimppakyydin tööttäilevän pihalla. Hän juoksi äkkiä autoon, eihän hän halunnut myöhästyä jo ensimmäisenä päivänä.

"Ai hei, sinäkö taas", Cindy tervehti hymyillen tuttua kuskia. "Joo, kuljetan näitä kimppakyytejä vähän joka paikkaan. Olen muuten Taisto Rupokas", kuski esittäytyi. "Cindy Sunler", Cindy vastasi. "No, miten eilinen meni, piditkö kaupungista?" Taisto kysyi. "Jep, ihana paikka! Täällä minä haluan asua ikuisesti. Sain uusia ystäviäkin", Cindy hymyili. Autoon tuli vielä Cindyn uusi työkaveri, jonka nimen hän unohti. He rupattelivat hetken, kunnes tuli aika astua töihin.

***

Raskaan, mutta mukavan työpäivän jälkeen Cindy soitti Lindalle. "Hei Linda, mentäiskö rannalle? Siellä on ihana ilma ja kukapa tietää millasia komistuksia siellä paistattelee! Ja mä tein meille eväätki. Joo, tuu vaan tänne, ei mulla oo autoo!" hän nauroi.

Hetken päästä Linda jo saapuikin Cindyn luo. "Kuule Cindy, sä oot eka jolle mä kerron tästä, mut mä sain tänään tietää olevani raskaana", hän kertoi. "Hei mahtavaa! Onnee ihan kauheesti! Mut onko Rubisel isä?" Cindy onnitteli ja kysyi hieman huolestuneenpaan sävyyn. "Joo, on se", Linda vastasi. "Voi että, mut sä selviit! Mennään nyt rannalle ja unohetaan kaikki murheet!" Cindy huuhdahti. "Joo, sä oot ihan oikeessa", Linda vastasi hymyillen.

Rannalle päästyään Cindy levitti viltin maahan otti hampurilaisen. "Linda, tuu syömään, nää on iha superhyviä!" hän huusi kauempana olevalle ystävälleen. "Varmasti on, mut mä tuun kohta, mä otan eka aurinkoo!" Linda huusi. "Okei", Cindy huusi ja jatkoi hampurilaisen mussuttamista.

Kesken syömisen Cindy huomasi jonkun tulleen makoilemaan lähelle häntä. Hänen silmänsä olivat pudota päästä ja hampurilainen meinasi jäädä kurkkuun.

Sitten tuo komistus riisui vaatteensa ja rupesi ottamaan aurinkoa Cindyn edessä, samaan aikaan kun Cindy meinasi tukehtua jo toisen kerran. Hän ei saanut katsettaan irti tuosta miehestä.

Komistus katsoi hetken Cindyä silmiin ja iski tälle silmää. Hän tunsi, kuinka puna levisi kasvoilleen. Hänen oli pakko pulahtaa uimaan, mutta ei silti saanut katsettaan irti miehestä. Cindy nielaisi monta kertaa vahingossa merivettä, koska hänen sydämensä pamppaili niin lujaa. Cindy vietti kauan aikaa nauttien lämpimästä vedestä ja auringosta, samalla huokaillen komistuksen perään.

Hetken päästä hän huomasi myös Lindan tulleen uimaan, ja meni puhumaan tälle. "Linda kuule, oon katellu tuota komistusta koko illan, en saa silmiä irti siitä, kuka se on?" Cindy paljasti Lindalle. "Ai tuo tuolla? Teodor Medina. Tiedän siitä vain sen, että sillä on tytär, ja se on eronnu. Se on mun työkaveri", Linda kertoi hymyillen. "Mitä luulet, pitäskö mun mennä juttelemaan sille? Se iski mulle silmää", Cindy kysyi vastatessaan hymyyn. "Tottakai, anna palaa! Mun pitää jo lähtee, mut onnee sulle!" Linda totesi ja iski silmää kaverillisesti.

Cindy rohkaistui ja meni juttelemaan Teodorille. "Moi, mä oon Cindy Sunler ja mä muutin tänne eilen. Sä iskit mulle silmää, joten mä päätin tulla jutteleen", hän sanoi hieman ujosti ja hymyili. Molemmat huomasivat heti, että heidän välillään oli pientä kipinöintiä. "Moi vaan, oon Teodor Medina", Teodor sanoi ja vastasi pieneen flirttihymyyn. Teodor kyseli miten Cindyn ensimmäiset päivät olivat menneet ja he puhuivat kaikesta turhasta ja vähemmän turhasta. Cindy oli aivan myyty.

Illan mennessä pidemmälle, ja heidän jutellessaan Teodor vetäytyi hieman lähemmäs Cindyä ja kuiskasi: "Cindy, sä oot tosi kaunis." Cindy häkeltyi ja sanat takertuivat hänen kurkkuunsa; kukaan ei ollut koskaan sanonut hänelle noin. "K-kiitos, mä myönnän, sä oot niin komee ja mukava, etten oo saanu silmiäni irti susta koko iltana", Cindy vastasi flirttiin. "Mä otan ton kohteliaisuutena", Teodor naurahti. "Niin se oli tarkotuskin", Cindy nauroi myös.

"Mun täytyy nyt mennä, mut soita mulle", Teodor sanoi antaessaan paperinpalasen Cindylle. "Heippa, oli kiva tutustuu!" Cindy huikkasi ja jäi tuijottamaan Teodorin perään.

***

Kun Cindy pääsi kotiin, hän oli väsynyt, mutta onnellinen. Hänen ajatuksensa harhailivat päivän tapahtumissa, ja päästyään sänkyyn hän nukahti heti.

Cindyn uni kuitenkin keskeytyi kahdeltatoista yöllä, kun hän kuuli ovikellon soivan. Hän haukotteli ja mietti kuumeissaan, kuka kumma siellä voisi olla tähän aikaan. Ovikello soi yhä useammin, ja Cindy tunsi lähestyvän päänsäryn ohimollaan.

"Tullaan, tullaan!" Cindy ärähti astellessaan ovelle. "Ei tarvis tähän aikaan tul..." Hänen sanansa keskeytyivät, kun hän näki mitä oli ovella. Sydän jätti lyönnin välistä, hänen täytyi nähdä harhoja. Silmissä sumeni, tasapaino meni.

Cindy kaatui lattialle oven eteen kauhun vallatessa hänen mielensä, ja kaiken muuttuessa yhtäkkiä vihreäksi.

__________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

TÄN TÄN TÄÄÄÄÄ!!!! Vihdoin sain tän valmiiks! Oon niin helpottunu. :) En tajuu mihin tuo kaks kuukautta meni, siis jotenki oli vaan ihan hirveesti kiireitä. Mutta, bongasitteko kirjotusvirheitä? OIKEESTI kuolin ku tuli ilmotus "Cindy on ystävystynyt pomonsa PERSEPHONE Han kanssa" vai miten se meni. XD Mutta oikeesti PERSEPHONE! Mikä nimi se on?!!! XDDD Mutta joo. Kommenttia vaan tulemaan. Oliko osa liian pitkä? Entä liian lyhyt? Oliko liikaa tekstiä vai liikaa kuvia? Oliko teksti sujuvaa? Oon alottelija niin toivosin et vastaisitte noihin kysymyksiin. :) Saatte nyt arvailla: Osoittautuuko Linda hyväksi ystäväksi? Miten Cindyn ja Teodorin käy? Mitä Cindy näki ovella?

(Katsoin Sims Wikiasta tietoa Lindasta ja Teodorista. Älkää suuttuko. :D)

Ainiin: Hyvää joulunodotusta kaikille! :)

EXTRAKUVA:

What is in my eye? :D