lauantai 5. lokakuuta 2013

Prologi: Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken,
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo mailleen hiipi,
päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen,

Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.

Katselivat toisiansa
menninkäinen rinnassansa
tunsi kuumaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mutten ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!

Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
on pimeässä helppo vaeltaa.
Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien
ja sinut armaakseni vien!"

Säde vastas: "Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä
niin en hetkeäkään elää saa!"

Ja niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.



Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen.



Hämärä jo mailleen hiipi, päivänsäde kultasiipi, aikoi juuri lentää eestä sen,




Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan, se juuri oli noussut luolastaan;
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi, milloinkaan elää päällä maan.




Katselivat toisiansa, menninkäinen rinnassansa, tunsi kuumaa leiskuntaa.


Sanoi: "Poltat silmiäni, mutten ole eläissäni, nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa, on pimeässä helppo vaeltaa.


Käy kanssani niin, kotiluolaan, näytän sulle tien, ja sinut armaakseni vien!"



Säde vastas: "Peikko kulta, pimeys vie hengen mul......."


Heidän katseensa kohtasivat.


Se oli kai rakkautta ensisilmäyksellä. Nuo kaksi toistensa vastakohtaa, täydellisen erilaisista maailmoista, rakastuivat. Tuona hetkenä heistä tuntui, että koko maailma katselisi heitä, aika tuntui pysähtyneen. He näkivät vain toisensa.


"Minä jäin jälkeen", Säde sanoi kauneimmalla äänellä, mitä pieni menninkäinen oli koskaan kuullut, ja jatkoi, "siskot menivät jo, minä en ehtinyt mukaan. Pääsen takaisin vasta aamulla, ja tämä pimeys tappaa minut!" Säde purskahti itkuun.


"Älä huoli, minä suojelen sinua. En anna mitään pahaa tapahtua maailman ihanimmalle olennolle. Voit tulla luolaani yöksi", Menninkäinen sanoi. Nuo sanat saivat Säteen hymyilemään.


Yön aikana asiat johtivat toiseen, ja aamulla, kun Säde ja Menninkäinen kömpivät ulos luolasta, Säde huomasi tapahtuneen kauheita. "Voi ei, ei, ei! Mitä minä nyt teen?" hän parahti. "Mitä on tapahtunut?" Menninkäinen kysyi huolissaan. "M-minä en pääsekkään kotiin", Säde vastasi ääni murtuen.


"Mutta kerro jo miksi?" Menninkäinen tiukkasi. "Minä o-olen raskaana..." Säde vastasi.


"No sittenhän sinä voit jäädä tänne ja meistä tulee perhe! Kuvittele miten ihanaa!" Menninkäinen riemuitsi. "No niin kai...", Säde mutisi hieman epäröiden. "Isä-Aurinko kyllä tappaa minut...", hän ajatteli. "Me säteet emme tule raskaaksi muuten kuin ihmismuodossa, ja raskaaksi tuleminen taikka ihmismuodossa oleminen näin kauan on kyllä iso rikos meillä kotona. En voi enää palata takaisin. Sitä paitsi en edes tiedä, kuinka kauan ihmismuodossa olevan päivänsäteen raskaus kestää!" Säde voihkaisi. "Älä huoli, kaikki järjestyy kyllä", Menninkäinen vakuutteli.


"Onkos siellä isin pikku päivänsäde vai pikku mörköpeikko?" hän höpötteli Säteen mahalle.


Kului viisi päivää, ja Säteen synnytys alkoi. Menninkäinen oli aivan paniikissa, eikä kyennyt tekemään mitään.


Säde synnytti kaksoset, menninkäispojan, joka oli kuin ilmetty isänsä, ja päivänsädetytön, joka taas muistutti äitiään. Hän vaihtoi vaatteensa, ja kiiruhti Menninkäisen luo.


"Sait pojan ja tytön. He ovat tuolla korissa. Aurinko on noussut, minä en voi jäädä. Pidäthän hyvää huolta heistä", Säde kertoi hämmästyneelle Menninkäiselle.


"Mutta ethän sinä voi, et voi jättää minua ja lapsia tänne! Enhän minä osaa hoitaa heitä!" Menninkäinen aneli. "Olet ihanin koskaan tapaamani olento! Et voi jättää minua!" hän jatkoi.


"Kuules nyt! Luuletko, että minä tarkoituksella tänne putosin, kun olisin voinut jatkaa elämääni kaikessa rauhassa tuolla taivaissa ilman minkäänlaisia sotkuja?! Luuletko tosiaan?! Nyt minut varmaan tapetaan siellä kotona, mutta en voi sille enää mitään! Minun on pakko mennä! Tämä oli ehkä elämäni suurin virhe jäädä tänne edes yhdeksi yöksi!" Säde huusi, ja sai Menninkäisparan aivan tolaltaan.


"Tämä oli nyt tässä! Sinun pitää huolehtia lapsista edes minun vuokseni! En voi jäädä tänne enää hetkeksikään!" Säde jatkoi hieman rauhallisemmin.


"Minä oikeasti rakastan sinua", Menninkäinen sanoi niin viattomalla äänellä, että sai Säteen tajuamaan, kuinka hirveä hän juuri äsken oli ollut. "Niin minäkin sinua", Säde sanoi murtuneella äänellä, "anteeksi. En minä tarkoittanut."


"Mutta minun on vain pakko mennä. Se on kohtaloni", hän sanoi kyynelten virratessa poskillaan.

Säde vastas: "Peikko-kulta, pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa!"




Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin, kun menninkäinen yksin tallustaa, hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa.


***
Dodi, siinä oli prologi! Mitäs tykkäsitte? Nuo kuvat on sitte tarkotuksella hieman sumeita, muissa osissa ei tuu olemaan tällänen muokkaus. Mites käy Menninkäiselle ja lapsille, ja kumpi heistä on Sunlerin suvun kantaäiti tai -isä? Arvauksia, arvauksia! Anteeks, ku mulla ei ollu kuvia niistä lapsista, ne hävis jonnekki ;( Mutta kommentteja haluaisin ja paljon! Risut ja ruusut otetaan vastaan! :) En osaa yhtään sanoa , milloin eka osa tulee, mutta toivottavasti pian. :)

22 kommenttia:

  1. Jee se tuli vihdoin !! :D En kyl arvannu et se ois toi laulu ! :o Mut toi menninkäinen on nii söpööö :33
    Sait ladattua niitä hiuksia näköjään ;) Eihän oo Exhangesta !? xD

    Mun mielestä noi muokkaukset oli hienoja, ja haluun tietää et mikä naapurusto/ympäristö/maailma toi on ??
    En kyl usko jos se vaa on joku Supernaturalin wörldi (en muista sitä nimee !! ;( )
    ku siinä toi vesi.... ei oo tollasta ............ ♥_______♥..... ihanuutta...............................
    jatka äkkiä ;)
    ja kaikki klikkaa mun nimee (jos se linkki toimii) ja alkaa seuraan mun sims blogii joka alkaa ehk ylihuomenna tai jotaiii xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! ;) Kiva että onnistuin tekeen menninkäisestä söpön :D Hiukset joo sain ladattua. Ei. Oo. Exchangesta. XD Se on just Moonlight Falls hehe :D Mut kantaäiti tai -isä (en paljasta vielä) ei jää sinne. Joo yritän jatkaa äkkiä mutku mullon ollu niin paljon koulukiireitä, nyt tulee hirvee koerysäys D: Ja harkat ma-to nii en ehi pelata ku vaan pe, la ja su. Enkä aina sillonkaa :( Mut joo mää meen kattoon sen sun blögin ;D

      Poista
    2. Jee kiitos :D Ja kiinnostaa kovin että mikä oli vikana simssissä tai jossain, että ei saatu niitä sillon ladattua ? :D Ja sanon nyt vaan, että varo mitä latailet. Mulla ei käynnistynyt sims eilen, ja arvaa säikähinkö ku virhekoodi 7890 tuli kylään ilman erikseen mitään sanomista !! Ja nyt taidanki mennä kattomaan sitä moonlight falssia uudestaaaaan--> minä mäntti en huomannu vettä........ ♥

      Poista
    3. Siis se ei vaan ollu asentanu niitä siellä käynnistyssovelluksessa :D Jep oon varonu kyllä ihan hirveesti mitä lataan, en ees uskaltanu joistain paikoista ladata :D Ai mää en ees hoksannu tota vettä, niitten puitten ja ympäristön mystisyyden takia ne sinne laiton :D

      Poista
  2. Hienosti lähti LC Sunler käyntiin ! :) Oli hieno idea ottaa laulusta idea tarinaan (itse pohdin pikkuhiljaa jo sopivaa nimeä sims 4:lla pelattavaan LC:hen ja mikä idea siinä olisi, mutta jatkan nelosen tultua myös Vanamoita).. Tykkäsin siis kovasti.. Kuvat oli hienoja, vaikka osa ehkä pimeitäkin, mutta olivat varmaan tarkoituksella, jotta osassa pysyttäisiin oikeassa tunnelmassa.. Tekstikin oli todella hyvää luettavaa(pisteet siitä) :D En olisi kuvista osannut arvata, että kyseessä oli Moonlight Falls.. Tarinalla on nyt mielenkiintoinen lähtöasetelma, joka pitää lukijoiden mielenkiinnon yllä..Menninkäinen varmaan päätti ettei enää ikinä rakastu ja kasvatti lapset synkkyydessä.. Veikkaan että tytöstä tulee suvun kantaäiti.. Jatka samaan malliin vaan.. Jatkoa odotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkästä kommentista! :) Laulun idea putkahti vaan päähän jostain :D Mun on yleensä hirveen vaikee keksiä tarinalle juonta, mutta toi laulu helpotti ihan älyttömästi :) Oi, teet nelosella tarinan! Haluun kyllä sitten ihaan ehottomasti lukee sitä :D Mua ei vaan oo tuo sims 4 kauheesti innostanu, ne ukot on ihan kauheita >:( Joo kuviin yritin saada tietynlaisen tunnelman, kiva että huomasit :) Voi kiitos, kuvittelin että teksti ois ihan kauheeta :D No kiva että mielenkiinto säilyy yllä, en sitä ite hoksannukkaan :D Pidänpä mielessä tulevia osia varten! :) Tosi kivoja arvauksia sulla! :) En vielä kuitenkaan paljasta mitään... >:D

      Poista
  3. Ooh! Hieno alotus jään kyllä varmasti seuraamaan!!

    VastaaPoista
  4. Hyvä alku! Jään seurailmenaan, voitko ilmoittaa uusista osista blogiini? :)

    VastaaPoista
  5. Vähän ihana osa! Ihan varmasti kyllä jatkan lukemista ja jään odottamaan seuraavaa osaa. Miten sä keksit, et osan voi tehdä laulun mukaan, vaatii aikamoista kekseliäisyyttä! Mut kyl tykkäsin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva että tykkäät :) Se lauluidea putkahti päähän vaan jostain :D Mutta kiitos :)

      Poista
  6. Ihana romanttinen. Jään seuraamaan.
    Ja se blogissani kyselemäsi linkitys kyllä käy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Kiva että tykkäsit romanttisuudesta, toivottavasti se ei nyt oo mitään äklösiirappia :D Ja kiva että linkitys käy c:

      Poista
  7. Erikoinen ja erilainen alku, jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. :>
    Vastalinkitys käy oikein hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! c: Kiva että mielenkiinto säilyy yllä :D Kiitos vastalinkityksestä :)

      Poista
  8. Olipas jännänlainen aloitusosa! 8) Todella hienon idean olet keksinyt, rispektit sulle :D
    Linkittelen Flynneihin! :--)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitti paljon kivasta kommentista! ;) Oliko se noin hyvä idea? :D Mutta kiitos :)

      Poista
  9. Päivänsäde ja menninkäinen on aivan ihana laulu, yksi kauneimmista suomalaisista :3 Hienon ja mukavan erilaisen idean olet kehittänyt! Tapahtumat menivät ehkä vähän turhan nopeasti, mutta toisaalta kyse oli prologista joten eipä tuo oikeastaan haittaa :) Vauvat olisi toki ollut hauska nähdä, mutta ehkä sitten jatkossa... Jota odottelen mielelläni! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon kommentista! :) Minunki mielestä se on kaunis laulu :) Oon samaa mieltä, tapahtumat meni liian nopeesti, mut en jotenki saanu sitä pitkitettyäkään, noh... Nii, prologihan tää vaa oli :D Jatkoa on pian tulossa ;)

      Poista
  10. Milloin uusi osa siis tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ääh, anteeksi! Oon ollu aika kiireinen jaja sun muuta seliseliseli. Siis välillä tekis mieli pelata, mut ei oo aikaa. Sitte ku on aikaa, ei tee mieli yhtään pelata. Tää viikko on mulla tooosi kiireine, koska esitykset ja kokeet. En ehi pelata. Ja ens viikko, en sillonkaa ehkä, koska on menoa. Joten en mee lupaamaan mitään nii yritän saaha ekan osan marraskuun puolella ulos. En tiiä kyllä yhtään miks mulla on tullu näi pitkä väli tähä, kaipa se on sitte ekan osan jälkeen helpompaa. No, yritän pelata sillonku on kiinnostusta ja aikaa, väkisinhän en ala tätä vääntää.

      Poista

Kommentteja ois aina kiva saada, kun ne piristävät päivää mukavasti. Jättäkää kritiikkiä, oon aloittelija vielä ;) Tarkistan kommentit ihan vaan siksi, ettei mikään jää multa huomaamatta :D